30.9.2010

Chapter. 4


Pantaan kaupungin dilemma.

Käytössä siis 10 miljooona ja rakenettavat vaihtoehdot ovat laskettelu keskus, kaupungin oma olutpanimo(alennusta asukkaile) ja kulttuuritalo missä järjestetään taidenäyttelyjä ja konsertteja.

Ja päätöksen pitää nooudattaa kokonaishyödyn maksimointia.

Oona Omavalinta

+ Objektiivinen
+ Luotettava kansanäänestys, annetaan ihmisten päättä mikä on niille hyväksi.
- Ihmiset eivät aina tiedä mitä on niille parhaaksi ( Yrjön Ylempi-Keskiluokan mielipide.)

Onko hän miettinyt mahdolisuutta että ihmiset ei edes kävis äänestämässä ja monet tekis vaan äkkipikaisen valinnan, että ottaisi edes jotain. Vaikka on hyvä et kansa saa äänestää,mutta kansa ei aina käytä järkeä, eikä mieti mikä oikeesti auttais Pantaan kaupunkia. Ihmiset ovat muutenki historiansa aikana tehnyt useasti huonoja valintoja, jotka olisi voinut välttää jos olisi päätyypit vaa voinut valita. Jos tietty on ollu hyvä tuuri diktattoorin kanssa tai jonkun muun sellaisen kanssa.




Yrjö Ylempi-Keskiluokka

- vastustaa kansanäänestystä eli ihmiset eivät saa itse äänestää se mikä heidän mielestä heille oli parhaaksa
+ Useat ihmiset eivät tiedä mikä heille on parhaaksi.
* Hän on sitä mieltä et ihmiset rakenuttaa todennäköisesti olutpanimon.(Epäilen samaa)
* Hän kannustaa laskettelua keskusta,joka edelyttäis Pantaan kaupungin asukkaiden.

Mistä hän on tuollaisen käsityksen saanut, se että jos rakenettais laskettelu keskus niin ihmiset kävisivät siellä ja se edistäisi heidän terveyttä <-- ei vakuuta minua ollenkaan.
Ensinnäkin se on kallista.Jokaisella perheellä ei ole varaa käydä siellä, ei-varakkaat ihmiset käymää siellä kuin ehkä kerran vuodessa laskettelemassa ja kerran vuodessa laskettelukeskuksen vierailu ei vaikuta mitenkään terveyteen positiivisesti. Positiivisen vaikutuksen saamiseksi laskettelemassa käynti pitäisi olla rutiinimpa. Enemmänki se on huonoksi käydä kerran vuodessa laskettelemassa, koska se ei paranna sun terveyttä mitenkään mutta pari luuta voit ainakin murtaa hetkessä :)
Eli siis väestö ei saa siitä hyötyä,mutta ei myöskään kaupunki itse. Ne jää miinuksen puolelle.


Ilmari Ihanne

- vastustaa kansanäänestystä samoista syistä kuin Yrjö Ylempi-Keskiluokka
* pitäisi rakentaa kulttuuritalo, koska kulttuurin tarjoamat henkiset nautinnot
+ kehittävät ihmistä kaikkein kokonaisvaltaisimmin ja avaavat uusia korkeampia nautintoja ja kukoistavampia elämäntapoja.
+ Ajatus herättää ihmisten kiinostus kulttuurisiintaiteisiin on hyvä. Kulttuuritieto sivistää aina.


Itse olen sitä mieltä,että pitäisi ekana päättäjien miettiä tarkalleen,mistä oikeasti olisi hyötyä ja miettiä sitä mikä kyseisestä kolmikosta olisi heikoin heidän kaupungin taloudelle, asukkaille jne.
Karsia yksi pois, tehdä järkevät ehdot ja laittaa kaksi jäljelle jäänyttä vaihtoehtoa kansan äänestykseen,että ainakaaan he eivät äänestäisis sitä kaikista ''huonointa'', mikä niiden omasta mielestä vois olla loistoidea, mutta myöhemmin vähä...jep. Et se olisi sillee että päättäjät ovat saanet jotenkin edes vaikuttaa (niiden ammatti anywas) ja myös Pantaan asukkaat.

Laskettelukeskus olisi hyödyksi jos se rakennetaa rikkaasee kaupunkiin, jossa asukkaila on varaa ja jossa käy turisteja,muuten se keskus joutu aika nopeasti konkurssiin.

Olutpanimo voisi edistää kaupungin omaa bisnestä ja jos siit tulisi hyvä tuotos niin saisi kaupunki sais rahaa ja vois kauppaa sitä muualle,jonka kautta sais rahaa ja vois rakentaa muutakin + asukkaat sais vähä halvempaa bissee.

Kulttuuritalo oma ehdoton suosikki, siinä olisi viihdykettä kaiken ikäisille ja sen ei tarvii olla niin kallista, ihmisillä olisi varaa. Kouluilla olisi hyötyä siitä ja ylipäätänsä kaikilla.Jos kaupungis ei oo missä vois käydä ystävien kanssa kattomas lefgfaa ,helposti nuoret vois vaa päätyä aina juomaa juohonki jnejne.
Lisäksi se houkuttelis ihmisiä muuttamaan siihen kaupunkiin, kun siellä tapahtuu!

Tajusin luettuani tuon tekstin läpi ,että teksti on kuin yhteiskuntaopin joku kaupunkiprojekti, en tiedä miten tästä saa filosofisen kirjoitelman, olisi kiva jos olisi voinut saada johdattelevia kysymyksiä.

Chapter.3



''Jotkut filosofit sanovat, että ihminen on sitä mitä hän valitsee ja tekee. Toiset filosofit korostavat sitä, että ihmisen olemus määrää hänen valintojaan ja tekojaan.''

Ihminen on mies tai nainen riippuen nyt siitä,että onko saanut y-kromosomin vai ei, mutta toisaalta se ei lukitse mahdollisuutta ihmisen tuntevan itsensä vastakkaiseksi sukupuoleksi tai sekä-että sukupuoleksi.

Ihminen on sitä mitä hän valitsee ja tekee? Periaattessa se on noin, jos sinä haluat lääkäriksi - sinä opiskelet lääkäriksi, haluat olla pianisti - sinä opettelet pianonsoittoa, tapat ihmisiä - olet murhaaja. Jos et jostain syystä päässyt lääkäriksi opiskelemallakaan voi olla syy se,että et yrittänyt tarpeeksi. Ei voi sanoa,että yritin parhaani,mutta en onnistunut, koska jos oikeesti ottaa aikaa ja pistää kaiken peliin - se onnistuu. Toisaalta ei voi vaikuttaa kaikkiin ominaisuuksien valinnalla ja tekemisellä eikä niitä voi välttämättä parantaa tai harjoittaa mitenkään. Ihminen voi olla syntymältään ilman sävelkorvaa,vaikka kuinka haluisi olla laulaja, ihminen voi menettää aisteja ja raajoja jotka voivat estää häntä valitsemasta.
Silloin kun ihmisellä alkaa olee esteitä valintoihin ( rahaongelmat,sairaudet,vammaisuus jne.)niin sen ''olemus'' alkaa määrää hänen valintoja ja tekojaan.
Jos ihminen on vapaa, ilman esteitä, hän voi itse valita mitä polkua,vuorta,jokea,merta,järveä,tietä pitkin hän menee, mutta mitä enemmän esteitä, sitä vähemmän valinnanvaraa hänelle jää.
''Olemus määrää ihmisen valintoja ja tekoja'' Sen voi taas kumota kysymällä,että mikä olemus on? Onko ihmisen olemuskin muodostunut hänen valintojen ja tekojen mukaisesti? Voiko mukamas ihmisellä olla jokin olemus heti synnyttyään? Jos ei voi olla niin mistä se muodostuu? Ympäristöstä,kulttuurista,vanhemmilta jne. Mutta silloin sekin kaikki on opittua,tehtyä ja valittua, jotenka mikä se ihmisen olemus on jos se ei ole muodostunut valintojen ja tekojen kautta. WHAT?
Okay,mietitään silleen,että jos se ihmisen olemus onkin syntymästä asti ihmisen päänkopan sisällä, joka on voinut muodostua jotenkin geenien kautta tai jos jokaisella ihmisellä onkin olemassa sielu joka vaeltaa ihmisen kuoltua seuraavan ihmiseen (jonkinlainen uudellensyntyminen) tai jopa jos jokaisella ihmisellä on vaa se yks sielu joka sit lopuksi lähtee toispuoleiseen maailmaan.
Otetaan nyt esimerkiksi se sielu, joka menee ihmisestä ihmiseen sen kuoltuaan(Tai eläimestä ihmiseen, voisi selittää sillä joidenki ihmisten petollisuus lol). Sen avulla voisi olettaa, että jos sillä sielulla olisi jo entisien elämien aikana kerääntyny tiettyjä piirteitä jotka sitten on ''periytyny'' uudelle ruumiille. Ja ne piirteet olisivat sitten sen uuden henkilön olemus, jossa on jo alunperin piirteitä, jotka sitten ovat syy sen valinnoille ja teoille.
Mutta, sitten kummiskin onhan sen sielun pitänyt alottaa jostain, että se olisi saanut ne piirteet. Eli mistä kaikki on alkanut? Mistä olemus alkoi muodostumaan ja miksi? Metsästy-keräilijä heimojen kautta rupes muodostumaan jonkilan inhimillisyys? Ihmiset metsästi ja keräili,mutta niinhän tekee myös jotkut eläimet,jotenka miten ihminen sai sen tiedon, että voi kehittyä. Miksi juuri ihminen tavoittelee koko ajan pidemälle ja miksi ihmisellä on tarve olla joku? Miksi muilla eliökunnan asukkailla ei ole samaa. Mistä ihminen on saanut sen ''järjen'', jolla se voi sitten tehdä tekojaan ja valintojaan tai edes olla joku.

Okei mun aivot kiehuu..PURRRR. 5 tunnin unet ei riitä.

10.9.2010

Chapter.2

Esiintyykö kulttuurissamme kateudesta johtuvia moraaliarvoja?

vastaus: Tämä on mielestäni aivan mahdollista, riippuen toki henkilöstä.
Esimerkiksi joku yli-rikas likka MTV kanavalla ''Sweet 16'' itkee siitä et iskä osti väärän värisen Jaguaarin. <--Naurettavaa, sanoisin minä, mutta ehkä minä en vain ymmärä sitä maailmaa,koska en ole rikas. Itse en sanoisi olevani mustasukkanen sille likalle, koska minä en tarvii sellaisia asioita, mutta joku voisi väittää minun olevani mustasukkainen,siksi että väitän sen likan olevan spoilattu kakara ja ''haukun'' sitä siksi että itse muka haluaisin omistaa sen minkä se omistaa.
(Asia on niin et minut saa onneliseksi pienemmät asiat ja enemmänki hengelliset ei materialliset)

Toi ei nyt kertonu sitä syytä miksi se on mahdollista(orjamoraali,kateusmoraali.),mutta voisin kuvitella että siihen voisi vaikuttaa se alkuperäinen yhteisö,ypäristö,perhe missä synnyt ja missä vartuit. Eli ihmisille tulee kasvun aikana se semmonen ''orja'' tai ''herra' moraali.
En aijo luoda stereotypioita,koska ihmiset oikeesti eroa toisistaan, mutta otetaan nyt esimerkiksi lapsi joka syntyy rikkaas perheessä, sille tulee automaattisesti ''saan kaiken, oon parempi ku muut '' (vanhempien syy toki myös)
ja sit taas lapsi köyhemmäst perheest leikkii iloisesti ulkona kavereiden kanssa.
Isompana,sitte jos köyhäst lapsesta tulisi rikas, niin olisi aika varmaa et sillä säilys lapsena opitut arvot ja siitä EI tulisi semmone ''BITCH'' ja se arvostais niitä ''parempia'' arvoja.
Esim nyt kun arvostelen tollein niin voin itse huomata et itse kallistun siihe ''orjamoraalin'' enemmän ,koska toki olen köyhemmästä väestöstä. Eli jotenki arvostelen rikkaita enemmän ja pidän niitä välillä ihan idiootteina, kun ne käyttää rahaa kaikkee paskaan kun samal voisi auttaa meidän YHTEISTÄ YMPÄRISTÖÄ JA IHMISÄ jnejnejne.

Ja onhan jonkilainen orjamoraali olemassa sille mietittyen, voin väittää aika varmasti että politiikka pyörii vain ja ainoastaan rahalla. Rikkaat saa sen minkä ne haluaa. Mun mielestÄ kaikki demokratiat ja ''meidän hyvät mahtavat politiikot,kansedustajat,ministeri,pressat'' ON TÄYTTÄ BULSHITTIÄ.
Ne saattaa tehä pieniä muutoksia joka maassa, mutta isot päätökset päättä ne joilla on RAHAA. Maiden päättäjät(varsinki pienemmis valtiois) on vaa keulakuvia ihmisille ,että peruskansalaisilla olisi edes jotain fiilistä siitä'' hei minähä voin vaikuttaa johonki jotenkin vaikka en ole politiikko, rikas tai julkishenkilö''a-(<-- DREAM ON, DEFINITLY NOT, NO ONE WILL LISTEN TO YOU( unless you got some money!) koska yleensä pienet maat on ''köyhiä'' ja se että ne vois pyörittää omaa valtiota they need money ja if they need money ne kysyy rikkaamilta ihmisiltä vähä apua ja avun vastineeksi niiden pitää tehä sen hyväks jtn.
Pelottavaa se on, mutta raha on erittäin paha asia ja rahalla voi tehä iha mitä vaan.
( Ja lässyn lässytykset siitä,että on ihmisiä jotka ei suostuisi rahasta mihinkää, BULLSHIT.. Jos kyse on et saat helvetisti rahaa tai vaikka et tämä valinta tai sun kaikki läheiset joutuu vaikeuksii(rip)..nii joka ikinen tekee sen minkä pyydetää rahasta tai siitä että läheisten henki säilyy)

Ihmiset voi väittää mitä haluaa , mutta mä vannon, että ei mitään demokratiaa ole olemassa, on vaan sen illuusio. Uskon vahvasti,että se selvii vielä joskus, koska valhe on asia joka aina tulee selville,koska muuten se ei olisi valhe jos ei kukaan tietäisi.

Uskon kyllä myös,että on ihmisiä, joilla on hyvät aikomukset,mutta ne on vähissä.








"Beethoven ja Popeda ovat yhtä hyvää musiikkia. Yksi tykkää yhdestä, toinen toisesta, ei niitä voi laittaa mihinkään arvojärjestykseen." <-- Musiikkia kyllä molemmat on,mutta aivan eriluokkaa , ON VÄÄRÄÄ VERTAILLA KAKSI IHAN ERILAISTA TYYLIÄ,KOSKA NE ON KAKSI ERI ASIAA.. vähä niiku mikä kuulostaa paremmalta itku vai nauru...ei niitä voi verrata..pitää verrata onks hänen nauru vai hänen nauru kivemman kuulone..SAMALLE TASOLLE KUULUVUIA VOI VERTAILLA, mutta tietty se mitä joku preferoi on sitten toinen asia.

Kaikki kulttuurin muodot ovat yhtä hyviä<--- Ei ole mitenkää verrattavissa, voi vaa jokainen toki miettii mikä kuulostaa paremmalta ja missä olisi hyvä olla ihmisille niin että ei kellekkää ois huono olla eikä ympäristö kärsis.

Ei kukaan ihminen ole toista parempi. <--- Riippu missä, voi vertailla esim. taitoja, joku on aina jotain toista parempi piirtämisessä, tai joku on paremman näköinen ku toinen..voi olla parempi tolla tavalla, mutta ei voi kukaan voi olla toista parempi IHMISENÄ.

"Moraali perustuu mielipiteisiin. Kaikki mielipiteet ovat yhtä arvokkaita." <-- Kaikki mielipiteet ovat arvokkaita,koska ne kaikki koostuu sen ihmisen mielikuvista ja opitusta tiedosta ja intuiitiosta minkä mukana se on koonnu omat mielipiteet!


Onko herramoraalille tarvetta? Vai onko herramoraali pahaa? Millaista voisi olla hyvä herramoraali?<-- Herramoraali ei ole tasa-arvoista,mutta tasa-arvoa ei tule koskaa edes olemaan. Se on ihmisen luonetta.

3.9.2010

Chapter.1


Moraaliväitteet eivät voi olla täydellisesti oikeita tai tosia, koska jokaisella ihmisellä, eri kulttuuritaustaiasella on ollut eri ympäristö,kasvatus,uskomus jonka seurauksena jokaiselle on muovautun se oma moraalinen käsitys asioista.

Etiikkaan kuuluu miettiä mikä on oikein tehä ja mikä on väärin,mutta moralifilosofia kuitenkin käsittelee enemmän sitä,että miksi joku asia on väärin tai oikein.

Voiko siihen saada vastausta? Miksi ihmisen tappaminen on moraalitonta? Miksi?
Vastauksia siihen eri ihmiseltä tulee erilaisia. Itse vastaisisin siihen niin,että kuitenkihan kun ihminen murhataan viedään jotain tosi tärkeetä siltä ihmiseltä ja sen läheisiltä ja kun toisen loukkaaminen,satuttaminen yms yms. on väärin. Mutta siihen silti voi johdattaa kysymyksen,että miksi? Miksi on väärä loukata toista ihmistä?
Mielestäni ihminen voi tehdä melkeinpä mitä vain kunhan se ei satuta muita ympärillä olevia asioita kuten eläimiä,luontoa,ihmisiä ja toisten omaisuuksia.
Jos tapat silloin periaatteessa 'päätät'' toisen ihmisen puolesta elääkö se vai ei,mutta onko toisen elämä jonkun toisen päätettävissä? Miksi se olisi?
Tämä kysymys voi jatkua loputtomiin.
Itse kuitenkin väittäisin,että on pakko olla jonkinlainen ''oikea'' moraali. Sellainen alusta missä on perus arvot kuin,että ei saa satuttaa toista ihmistä ei fyysisesti eikä psyykisesti tahalleen tai jonkun oman hyvän saavuttamiseen, myös tasa-arvo olisi jo pääsä mielessä jne jne.Jos joku murhaa ihmisen rahan takia, hän itse tajuaa tekevänsä rikoksen, pahaa asiaa ja sitten yrittää piiloutua poliiseilta. Eli hän tekee vastoin omaa moraalia,koska hän pelkää seurauksia,eli hän ymmärtää että se on väärin. Sairaat psykopaatit on nyt sairaus, niillä ei pää ei oo ystävystyny järjen kanssa.
Semmoisen perus ''oikean'' mallin mukana sitten jotkut tottumukset ja kulttuuri jutut olisi sitten sen mukaiset minkälaisiksi ne on muovautunu elämän aikana.

Eri näkökulmaa omistavat voivat kiistää tämän ja jotkut olla samaa mieltä,muuta tästä moraalikysymykseta ei koskaan ihmiskunta saa aikaan yhteistä vastausta.Se on fakta.